sunnuntai 9. joulukuuta 2012

THAIMAA, Phuket, Kata Beach, joulukuu 2009

Matkan tyyppi: pakettimatka, Finnmatkat
Hotelli: Kata Palm Resort & spa
Matkan kesto: 1 viikko
Matkassa: miehen ja mun vanhempien kanssa





HOTELLI


Kata Palm Resort & Spa hotelli sijaitsi hyvällä paikalla lähellä kaikkea. Hotelli oli todella viihtyisä ja rauhallinen. Lämpimästi voin suositella hotellia muillekin.














Hotellin rakennukset kiersivät ympyrässä hotellialueen ja näin rakennusten keskelle jäi rauhallinen ja ihanan vehreä sisäpiha.








Hotellin huoneet olivat todella mukavat, tilavat ja viihtyisät. Erikoinen yksityiskohta oli se, että kylpyhuoneesta oli ikkuna muuhun huoneeseen. Huoneessa oli myös parveke, josta oli kiva näkymä alas uima-allasalueelle. 


















Uima-altaita hotellissa oli kolme; yksi lasten allas ja kaksi aikuisten. Molemmissa uima-altaissa oli swim-up baarit. Toisesta aikuisten altaasta lähti suhteellisen matala "joki", joka kiersi hotellialueella. Mataluudesta huolimatta sen kuitenkin pystyi hyvin uimaan läpi. Tämän altaan reunalla oli myös huoneita, joista pääsi suoraan altaaseen. Meillä ei valitettavasti tälläista huonetta ollut. Se huono puoli näissä huoneissa tosin on, että muut altaalla olijat näkevät huoneeseen suoraan sisään. Uima-altaiden vieressä oli myös hotellin ravintola, jossa tuli parina päivänä syötyä lounasta. Ravintolan ruoka oli ihan ok.
























Hotellin kotisivu: http://www.katapalmresort.com/ 



MATKAKOHDE


Kata beach on Phuketin mittakaavassa pieni paikka, mutta minun mielestäni silti ihan riittävän iso. Katalla oli myös paljon kauppoja ja ravintoloita, ja ihan riittävästi ihmisiä. Tuk tukilla pääsi myös kätevästi ja halvalla liikkumaan esimerkiksi viereiselle Karon beachille. Vaikka minulla ei missään nimessä ole mitään muita suomalaisia vastaan, oli matkalla häiritsevää se, että kaikki tuntuivat olevan Suomesta. Asia on tietenkin makukysymys, mutta itselläni ulkomailla eksotiikan tuntua vähentää erittäin paljon se, jos ympärillä kuulee puhuttavan lähes pelkästään suomen kieltä. Sää oli aivan loistava koko viikon ja ilma ihanan lämmin. Hyttysiäkin paikasta löytyy ja mikäli on puremille yliherkkä, kannattaa käyttää karkotteita. Itselläni hyttyset purivat jalat jo ensimmäisenä iltana ja ihan huomaamatta. Kutina oli kova ja kun paiseet vain kasvoivat päivä päivältä, kävin lopulta lääkärissä, jolta sain sitten kunnon lääkkeet. Olisi kyllä kannattanut mennä lääkäriin jo paljon aikaisemmin. Lääkärissä käynti sujui  hyvin eikä rahaa tarvinnut lainkaan vaan lääkäri laskutti suoraan vakuutusyhtiötä.


 Katukuvaa Kata ja Karon beach























Kata, Kata Noi ja Karon beach sijaitsevat kaikki ihan vierekkäin. Me kävimme kaikilla kolmella rannalla. Rannat olivat ihan ok, mutta eivät mitenkään erityisen hienoja. Paras rannoista oli Kata Noi, koska se oli kaikkein pienin. Rannoilla oli hyvät palvelut ja merivesi oli ihanan lämmintä. Rannoilta oli myös mahdollista lähteä ajelulle pitkähäntäveneillä. Veneistä lähtevä meteli on kuitenkin aika sietämätön, joten millekään huviajelulle niillä tuskin kannattaa lähteä.

Kaikki kolme rantaa Kata View Pointilta kuvattuna. 


Kata beach







Kata Noi beach





Karon beach








Ruokaa reissulla tuli syötyä paikallisesta pihveihin. Pakko on todeta, että thai-ruoka oli osin pettymys. Ruoka oli ihan hyvää, mutta olen kyllä Suomessa saanut paljon parempaa thaimaalaista. Ehkä kyse oli osin myös huonosta tuurista. Rico's, Buffalo Steak House ja Two Chefs olivat kaikki todella hyviä pihvipaikkoja, lämpimästi voin suositella muillekin. Hyvä on muistaa se, että mikäli ruokansa haluaa syödä rauhassa, kannattaa pöytä ottaa sisältä ravintolasta, sillä rasittavat kaupustelijat tulevat kauppaamaan tuotteitaan myös ravintoloiden ulkopöytiin.

 












Usein kuulee sanottavan, että Thaimaahan kannattaa lähteä tyhjän laukun kanssa ja ostaa vaatteet paikan päältä. Itse en tätä voi suositella, sillä kaduilla paikallisissa kaupoissa myydään paljon kopiovaatteita ja kaikissa kaupoissa on lähes samat tai ainakin samanlaiset vaatteet. Huvittavaa on se, että kopiovaatteita ja muita kopiotuotteita myydään aivan avoimesti ja lentokentällä on sitten isot varoituskyltit, joissa kerrotaan piraattituotteiden maahantuonnin olevan monessa maassa laitonta... Toki hyvällä tuurilla kaupoista voi joitakin löytöjäkin tehdä. Itse ostin pari kivaa rantamekkoa, mutta itku olisi kyllä päässyt jos olisin tyhjän laukun kanssa matkassa ollut. Paikalliset räätälit olivat ehdottomasti matkan ärsyttävintä antia. Räätälit olivat kaikkein kova äänisimpiä huutelijoita ja rasittavia ahdistelijoita. Heillä kaikilla tuntui olevan myös jotain kytköksiä Suomeen ja kaikki tuntuivat olleen käyneen Katajanokalla... "Anttilan hinnat, Stockmannin laatu" oli lause, jota kuuli vähän väliä. Harmi sinänsä, sillä itse olisin saattanut vaatteiden teettämisestä olla kiinnostunutkin, mutta räätälien omasta käytöksestä johtuen asia jäi. Toisaalta, jos olisin jonkun vaatteen ihan ehdottomasti halunnut teettää, olisin sen todennäköisesti kuitenkin tehnyt. Yhtenä iltana ajoimme taksilla Central Festival ostoskeskukseen, jossa oli merkkiliikkeitä. Oikeat merkkivaatteet eivät Thaimaassakaan ole halpoja vaan maksavat samanlailla kun muuallakin maailmassa. Itse ostin ostarilta yhden Beben juhlatopin sekä Batan sandaalit. Molemmat näistä ovat edelleen käytössä ja tuo toppi on varsinkin edelleen aivan ihana ja yksi suosikki vaatteistani. Central Festival kotisivu: http://www.centralfestivalphuket.com/aboutus.html. Kotiin tuomisiksi lähti lisäksi kivoja thaityylisiä koristetyynynpäällisiä, joita myytiin monessa paikassa. Vaatteista vielä sen verran, että pesulat olivat kyllä todella halpoja ja niitä kannattaa ehdottomasti käyttää. Jos matkan aikana ei vaatteiden pesulle ole tarvetta, niin kannattaa ainakin harkita vaatteiden pesettämistä matkan lopulla, sillä näin saa kätevästi puhtaat vaatteet kotiin ja säästyy itse pyykin pesulta!




RETKET JA REISSUT


Yhtenä päivänä otimme taksin ja ajoimme läheiseen puistoon norsuilla ratsastamaan. Norsuratsastuksia oli eri pituisia ja me valitsimme puolen tunnin kierroksen. Vaikka norsulla ratsastamista kovasti etukäteen odotin, oli se yksi elämäni kamalimmista kokemuksista ja tuo puoli tuntinen tuntui kestävän ikuisuuden. Suurin syy kokemuksen epämiellyttävyyteen oli se, että pienenä ihmisenä minusta tuntui koko ajan, että luisun ja putoan alas kopasta. Onneksi muut seurueemme jäsenet kuitenkin pitivät kokemuksesta. Puistossa sai lisäksi pientä maksua vastaan ruokkia ja silittää norsua. Äidilleni norsu antoikin sitten kiitokseksi oikein mojovan pusun!





Snorklaamassa kävimme Coral Islandilla. Retken saarelle ostimme paikalliselta retkimyyjältä kadun varrelta. Matka saarelle taittui pikaveneellä muistaakseni noin puolessa tunnissa. Coral Islandilla ranta oli jo paljon parempi kuin Phuketissa ja snorklaamaan pääsi suoraan rannalta. Kaloja näkyi paljon ja ne olivat ihanan värikkäitä. Saarella oli myös ihanan rauhallista Phuketin hälinään verrattuna. Se huono puoli saaressa oli, että siellä oli aika roskaista eikä paikoista oltu muutenkaan pidetty huolta. Pienellä vaivalla paikasta saisi paljon viihtyisämmän. Itse rakastan snorklaamista ja olisin ollut valmis käymään snorklausreissuilla enemmänkin, valinnan varaa löytyy todella paljon. Mikäli snorklaus yhtään kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti lähteä kokeilemaan ja muutenkin kauniita rantoja katselemaan!













Matkan ehdoton kohokohta oli risteily Phang Ngan lahdella. Myös tämän retken ostimme paikalliselta retkimyyjältä. Ristelyaluksena oli June Bahtra, perinteinen kuunari. Vesille lähdimme Yacht Haven Marinasta, jonne oli kuljetus bussilla. Kuunareita on kolme samanlaista ja ne kaikki lähtivät matkaan yhtä aikaa. Laiva kulki läpi Phang Ngan lahden kohti James Bondin saarta ja maisemat olivat aivan mahtavat. Maisemia ihailimme laivan kannella aurinkoa ottaen ja virvokkeita nauttien.



















Ennen James Bondin saarelle menoa siirryimme pitkähäntäveneisiin ja kävimme tutustumassa Koh Panyeen veden päälle rakennettuun kylään. Paikka oli ihan näkemisen arvoinen, mutta toisaalta siellä tuli ajoittain aika vaivautunut olo ja huono omatunto, kun suhteessa varakkaat länsituristit viedään katsomaan toisten köyhyyttä ja kurjuutta. Mietin, että miksi? Toisaalta ymmärrän toki sen, että se on yksi kyläläisten tapa ansaita elantoaan.











James Bondin saari on kuuluisa elokuvasta 007 ja kultainen ase. Itse saari on pieni ja nopeasti nähty. Luonnollisesti se on myös tupaten täynnä muitakin turisteja ja kauppakojuissa myydään samaa krääsää kuin mantereellakin. Mutta kiva siellä oli kuitenkin poiketa.





Kotimatkalla June Bathralla nautittiin miehistön valmistama lounas ja jatkettiin auringonottoa. Teimme myös pysähdyksen merellä ja pääsimme uimaan suoraan laivasta. Retki oli todella onnistunut ja voin lämpimästi suositella muillekin, maisevat olivat todella kauniit!


LOPUKSI


Phuketiin matkatessamme olimme hyvin tietoisia siitä mihin olimme menossa, joten odotukset matkakohteelle olivat realistiset. Thaimaassa on varmasti lukuisia paljon parempiakin kohteita, mutta me  halusimme viikon reissulle kohteen, jonne on suora lento, joka on mahdollisimman lähellä lentokenttää ja jossa voimme viettää kaikki seitsemän yötä. Lomaviikkomme oli todella kiva ja onnistunut, kiitos jälleen kerran matkaseuran. Matkakohteena en Phuketia kuitenkaan mitenkään erityisemmin voi suositella eikä Thaimaahan ole tarvetta palata. Muu Aasia sen sijaan kiinnostaa kovasti ja toivottavasti sinne seuduille lähivuosina pääsemme.



Tähän loppuun vielä muutamia kuvia hienosta auringonlaskusta Karon beachiltä.













15 kommenttia:

  1. Hieno kuvaus ja kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
  2. itsekkin ollaan lähdössä phukettiin ja samaan hotelliin. Eniten arveluttaa sää, sataako siellä päivittäin niin kuin ennusteet antavat olettaa? Onko tuk-tukilla liikkuminen kallista ja onko ravintoloiden hintataso korkea? Kiitos, jos viitsit vastata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän huonoltahan nuo lähipäivien sääennusteet tosiaan näyttää, mutta vaikeahan sitä etukäteen on tietää. Oma käsitykseni on, että sateet ovat tropiikissa kuuroluonteisia ja sitten taas aurinko porottaa. Toivotaan parasta säiden suhteen! Tuk-tukin hintoja en yhtään muista, mutta kallista se ei missään nimessä ole vaan todella halpaa. Löytyisikö vastaamaan joku kokeneempi kävijä, joka tietäisi hinnoista tarkemmin? Myös ruoka on halpaa ja hyvienkin ravintoloiden hintataso Suomeen nähden edullinen. Tässä linkit Two Cefs ja Buffalo Steak House ravintoloiden menuihin ja hintoihin (näistä ravintoloista itse ainakin tykättiin): http://www.twochefs-phuket.com/en/menu ja http://www.buffalosteakhouse.se/menyer/Buffalo%20SteakHouse%20Ger_Fin.pdf. Hyvää matkaa teille!

      Poista
    2. No enpä näköjään osannutkaan tähän linkkejä luoda... mutta tuossa ainakin osotteet, josta menut ja hinnat löytyy.

      Poista
  3. Kivoja kuvia_:)

    Tuk-tukilla liikkuminen on kallista. Katan ja Karonin välisen matkan hintaa en tiedä, mutta muistaakseni Karonilta Patongille hinta on jopa 400 bahtia (10 euroa). Suosittelen mopon vuokrausta, mikäli mahdollista. Liikenne vaikuttaa kaaoottiselta, mutta hyvin sinne sopii mukaan.

    Phuketissa kaikki "turistipaikat", ravintolat ym. ovat melkeen Suomen hinnoissa. Jos aito ja hyvä thairuoka kiinnostaa, suosittelen ns. muovituolipaikkoja. Ei järin viihtyisän näkösiä, mutta ruoka sitäkin parempaa. Kannattaa seurailla mistä paikalliset ostavat ruokansa.

    t.Phuketissa asunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrassaan hienoja kuvia! Ja upea matkakertomus. Olemme lähdössä uudestaan Katalle maaliskuun alussa. Jo kuudes matka Phuketiin ja kymmenes kerta Thaimaahan! Eikä yksikään ole ollut pettymys...
      Ikävä tuli ja kaukokaipuu iski blogiasi lukiessa! Kunpa kuusi talvista viikkoa Suomessa sujuisi nopeasti!

      Kaikki on tietenkin suhteellista, jos hinnoista puhutaan. 300-400 (8-10 e) bahtin tuk-tuk- tai taxi-matka ei minusta ole kallis, kun matkaa Katalta Patongille on runsaat 10 km. Vertaapa kotimaisiin taxi-hintoihin.
      Taitaapa olla niin, että Suomessa taxi ei vielä suostu sanomaan edes päivää 10 eurolla, ajamisesta puhumattakaan!

      Ja väite, että ravintolaruoka olisi Phuketissa "melkein Suomen hinnoissa", on uskomaton taru! Ravintolassa ruokailu maksaa noin kolmanneksen Suomen ravintolahinnoista, kun ruokajuomaksi pyytää paikallisen oluen. Ulkomaiset viinit ja muut juomat ovat asia erikseen - ne (viinit) ovat melkein Suomen hinnoissa. Jos paikallista thairuokaa (riisiä, kanaa ja vihanneksia) haluaa, sen saa muovituolipaikoissa eteensä oluen kera 2-3 eurolla!
      Vuosi sitten söimme (2 hlöä) juhlavasti vaimon synttäreitten kunniaksi (aperitiivit+alkuruoat+lankkupihvit+jälkiruokajäätelö+irishcoffeet+bourbon-viski+Bayleysin irish cream) Katan Two Chefsissä. Lasku oli ruokaoluitten (3 x 0,5 ltr) kera runsaat 80 euroa!

      Kiitos, Sanna, erinomaisesta matkabogista!

      Poista
    2. Kiitos sinulle kivasta palautteesta ja mukavaa matkan odotusta!

      Kiitokset myös näistä hintatarkennuksista niin sinulle kuin edellisellekin kirjoittajalle!

      Poista
  4. Oon itse menossa Kata Beachille 2 viikoksi joulukuussa, siksi lueskelen mielelläni kokemuksia kohteesta ja sen lähiympäristöstä, nähtävyyksistä yms.. ja täytyy kyllä sanoa että todella hyviä kuvia olet ottanut! :)

    VastaaPoista
  5. Hei! Kiitos paljon hyvistä ja kattavista matkakertomuksista, olen lukenut niitä ja useita! Olemme menossa joulukuussa thaimaahan, ja tämä kata beachin hotelli on toinen hotelleistamme, jossa vietämme viikon. Toiseksi viikoksi menemme khao lakiin. Läheisemme suosittelivat yhdistelmälomaa - viikko turistirysässä ja toinen viikko vähän rauhallisemmassa paikassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos sinulle! Hyvältä kuulostaa tuleva reissu, mukavaa vuoden jatkoa sekä matkan odotusta! :)

      Poista
  6. Tämä postaus oli kiva lukea pian Phuketiin lähtevänä. Etenkin nuo paikan päältä hyvin saadut retket kiinnostivat. :)

    Rantoja on taidettu siistiä viime vuosina, olen lukenut. Kaupustelun osalta esimerkiksi, ja hyvä niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ja ihan todella hyvä, jos rantoja tosiaan siistitty! Aivan ihanaa matkaa teille! :)

      Poista